Annabella HIP

img

Virallinen nimi:Annabella HIP Rekisterinumero:VH11-027-0069
Kutsumanimi:Anna Koulutus:He A, 110cm
Sukupuoli:tamma Painotus:esteratsastus
Syntymäaika:03.02.2011, ikä
Rotu:newforestinponi Kasvattaja:Nenna, Hiprakka
Säkäkorkeus:142cm Omistaja:Nora VRL-02066
Täyttää 4 vuotta 04.10.2011 || Tämä on virtuaalihevonen || Kuvat © NF-kuvia

Anna on rauhallisuuden perikuva tilanteessa kuin tilanteessa. Sitä ei hetkauta, vaikka ympärillä olisi hälinää enemmänkin tai muut sinkoilisivat paniikissa edes takas tietämättä, mitä tehdä. Vaikkakin tamma seuraa mielellään ympäristönsä tapahtumia ja ottaa uudet asian iloiten vastaan, kaipaa se toisinaan ihan omaakin aikaa, jolloin se saattaa hieman luimia ihmiselle/hevoselle, joka sen rauhaa koittaa tulla häiritsemään, onneks se jää kuitenkin vain luimimiseen ja tympääntymeeseen tuhahdukseen.

Karsinassa harjattaessa tamma seisokselee mallikkaasti paikalla ilman riimuakin, mutta käytävällä se on jo hyvien tapojen vuoksi sidottava kiinni. Vaikkakaan Annalla ei ole tapana lähteä karkuteille, saattaa se suunnata suorinta tietä rehuvarastolle, jossa ahtaa mielellään itsensä täyteen kauraa ja porkkanaa. Tamma onkin varsin perso herkuille ja se syö lähes mitä vain. Anna tykkää vedestä, niin juomana kuin muutenkin, eikä pesukarinaan meno tuota minkäänlaisia ongelmia. Tamma viihtyisikin pestävänä vaikka kuinka pitkään. Kavioiden puhdistus luonnistuu Annan kanssa myös kuin vettä vaan.

Vaikka tamma valpastuukin nähdessään satulan ja suitset, malttaa se hienosti mielensä varustuksen ajaksi. Satulavyötä kiristäessä se saattaa hieman koittaa pullistella, mutta pieni kutittelu masusta saa mahan palautumaan hyvinkin nopeasti normaaliin kokoonsa, jolloin satulavyö on helppo sujauttaa kiinni. Kuolamien kanssa ei ole ongelmia, mikäli ne on lämmitetty huolella kylmillä ilmoilla.

Ratsun ominaisuudessa Anna on rauhallinen ja luotettava. Se ei hötkyile eikä kiirehdi turhia, vaikka onkin suhteellisen reipas. Neiti soveltuu ratsuksi niin vasta-alkajalle kuin myös hieman kokeneemmalle ihmiselle, joka haaveilee kilparatojen suorittamisesta hyvässä temmossa ja näyttävästi. Kouluradoilla tamma tuntuu hieman laiskalta, mutta tahtoessaan siitä on moneksi. Annan liikkeet ovat pehmeät ja niitä on helppo mukailla, lisäksi Anna kuuntelee näyrästi ratsastajan apuja ja koittaakin parhaansa mukaan miellyttää ratsastajaansa. Saadessaan tarpeeksi selkeät avut toimiin, on ratsukko ilo silmälle.

Esteradalle suunnatessa tamma innostuu, se suorastaan rakastaa esteitä. Mitä erikoisempia ja korkeampia ne ovat, sitä suuremmalla intohimolla tamma lähtee niitä vastaan taistelemaan. Annasta karisee esteradalla viimeisestkin laiskuuden ja epäröinnin rippeet, mutta tästä huolimatta se on täysin hallittavissa. Hyppytyyli Annalla on kohdillaan ja lähes poikkeuksetta se ylittääkin esteet varmasti, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Annan kanssa on hypätty toisinaan jopa liki 130 cm ratoja kokeilumielessä, mutta niin korkeille esteradoille ei tämän kanssa ole lähdetty kuitenkaan kilpailemaan.

Maastossa Anna etenee hallitusti ja varmasti. Se on tottunut varsasta asti erilaisiin maatalouskoneisiin, joten ne eivät ainakaan tammaa saa säikähtämään. Suuremmat autot, kuten rekat, voivat hieman tammaa jännittää, mutta reippaasti Anna kuitenkin kokoaa itsensä ja voittaa mahdolliset pelkonsa. Annan kanssa voi lähteä huoletta maastoon vaikka yksinään, mutta myös kaksin tai isommissa porukoissa maastoilu onnistuu loistavasti.

© Kasvattaja


Sukutaulu

I. Elvis '56
nf-o, 145cm, rn
VIR MVA Ch, KTK-III, ERJ-I, KRJ-II
II. Lorenzo Jr
nf-o, 145cm, rt
III. Lorenzo O'boy
nf-o, 143cm, rt
IIE. Wild Babe
nf-t, 144cm, mrt
IE. Missy '66
nf-t, 140cm, rn
IEI. Ezkimo
nf-o, 144cm, prn
IEE. Heroine Addict
nf-t, 142cm, prt
E. Milena's Adalmina
nf-t, 146cm, rn
VIR MVA Ch, KTK-III, NFL-II
EI. Milena's Jason
nf-o, 144cm, trn
EII. King Dylan
nf-o, 143cm, trn
EIE. Candy's Sophie
nf-t, 143cm, m
EE. Milena's Yessica
nf-t, 145cm, trt
EEI. Milena's Jonathan
nf-o, 142cm, trn
EEE. Willing Eilowy
nf-t, 139cm, prt

Annabella HIP:in isä Elvis '56 on kaikin tavoin menestynyt ja laadukas poniori. Kovaluonteinen machoilija on menestynyt peräti 110cm-tason esteradoilla ja helppo A -tasoisilla kouluradoilla. Sen parhaisiin saavutuksiin lukeutuvat Esteratsastusjaoksen I laatuarvostelupalkinto ja Kouluratsastusjaoksen II laatuarvostelupalkinto. Punaruunikko ori on myös kantakirjattu III palkinnolla ja se on on saavuttanut virtuaalisen muotovaliochampionin arvonimen.

II. Lorenzo Jr. on Englannissa syntynyt ja asuva raudikko. Se on kilpaillut aktiivisesti esteratsastuksen parissa aivan kuten poikansakin ja menestynyt mainiosti aina 120cm-tasolla asti. Estekilpailujen lisäksi se on kiertänyt paljon näyttelyitä ja napannut mukaansa useita sertejä ja Best in Show -titteleitä. Lorenzo Jr. on myös kantakirjattu II palkinnolla. III. Lorenzo O'Boy oli näyttäväliikeinen rautias ori, joka kilpaili aikanaan Englannin esteponimaajoukkueen mukana. Se keräsi huiman määrän sijoituksia ja voittoja, mutta orin kilpaura päättyi loukkaantumiseen. Aktiivisen kilpauran päätyttyä se muutti englantilaiselle siittolalle ja on toiminut sittemmin jalostusorina. IIE. Wild Babe oli jo syntyjään showponi! Se rakasti esiintymistä ja menestyi näyttelykehissä uskomattoman hyvin. Sen saavutuksiin lukeutuvat useat luokkavoitot ja Best in Show -tittelit, minkä lisäksi tamma kantakirjattiin I palkinnolla. Luonteeltaan se oli herkkä ja siksi hieman haastava, joten ratsastuskilpailut jäivät siltä lähes kokonaan näkemättä. Se jätti yhteensä kahdeksan varsaa.

IE. Missy '66 on luonteeltaan rauhallinen ja vakaa ruunikko ponitamma, joka on kilpaillut aktiivisesti junioriratsastajansa kanssa helppo B -tason kouluratsastusluokissa. Missy on kantakirjattu II palkinnolla, kun se oli viisivuotias. IEI. Ezkimo oli yksi aikansa parhaita kilpaponeja. Se voitti tai sijoittui lähes poikkeuksetta kiertäessään estekilpailuita ympäri Englantia. Ori kilpaili aina 120cm-tason luokissa asti, mutta sen bravuuri oli avoimet 100cm-luokat. Aktiivisen kilpauransa jälkeen ori ruunattiin ja se siirtyi yksityisomistukseen perheponiksi. Ennen ruunausta Ezkimo ehti kuitenkin jättää kolme varsaa. EEE. Heroine Addict oli luonteeltaan ystävällinen ja kiltti tamma, joka kilpaili nuorena helppo A -tason kouluratsastusluokissa. Sittemmin se siirtyi näyttelykehiin, jossa sen siroa ja jaloa ulkomuotoa kehuttiin ja sen lennokkaita ja tahdikkaita liikkeitä ylistettiin. Heroine Addict jätti yhteensä kahdeksan varsaa.

Annabella HIP:in emä Milena's Adalmina on estepainotteinen ruunikko tamma, joka on luoteeltaan pirteä ja iloinen. Tamma on menestynyt parhaimmillaan jopa 120cm-tason esteradoilla, mutta pääasiassa se on startannut 100-110cm-luokissa. Kaunis tamma on napannut useita sertejä näyttelykehistä ja sille on myönnetty virtuaalisen muotovaliochampionin arvonimi. Lisäksi se on kantakirjattu III palkinnolla.

EI. Milena's Jason on tasaisen varma rusettihai, mitä tulee estekilpailuihin. Se kantakirjattiin viisivuotiaana ensimmäisellä palkinnolla ja varsana ori kiersi näyttelyitä ollen aina ikäluokkansa paras. Tummanruunikko Milena's Jason on luonteeltaan melko kuuma ja energinen, mikä teki siitä loistavan esteponin. Parhaimmillaan ori hyppäsi jopa 120cm-luokkia!

EII. King Dylan oli aikanaan esteratojen kuningas. Se keräsi pokaaleita Euroopan mestaruuskilpailuista ja menestyi erinomaisesti kansainvälisissä poniluokissa ja jopa kansallisissa avoimissa esteluokissa Iso-Britanniassa. Sähäkkäluonteinen King Dylan on jo jättänyt aktiivisen kilpauran taakseen ja vanhoilla päivillään se on kantakirjattu ja hyväksytty jalostukseen Iso-Britanniassa. EIE. Candy's Sophie on II palkinnolla kantakirjattu tamma, jolla on uskomaton hyppykapasiteetti ja -tekniikka. Kooltaan pienehkö tamma pärjäsi jopa 120cm-esteradoilla! Hyväluonteinen tamma jätti kilpauran päätyttyä kuusi varsaa, joista jokainen peri tamman hyppytekniikan ja kapasiteetin - tai ainakin osan siitä. Candy's Sophie sai jälkeläisistään A-palkinnon.

EE. Milena's Yessica kantakirjattiin kuusivuotiaana I palkinnolla, eikä se jättänyt ketään kylmäksi upealla ulkomuodollaan. Paitsi kaunis, tamma oli myös hyvin kyvykäs ja lahjakas, ja se niitti menestystä esteratsastuskilpailuissa ympäri maailman. EEI. Milena's Jonathan oli meneväinen ja sulavalinjainen, kevytrakenteinen ori, joka menestyi kilparadoilla vauhdikkuutensa vuoksi. Sen hyppytekniikka ei ollut aivan parhaasta päästä, mutta orin valtava eteenpäinpyrkivyys ja innokuus paikkasi sen puutteita. Jonathan oli rakenteeltaan lähes täydellinen new forest -poni, mikä teki siitä suositun tammanomistajien keskuudessa. Se kantakirjattiin I palkinnolla lähes täysin pistein. EEE. Willing Eilowy toimi koko ikänsä ratsastuskoulun tuntiponina. Sen elämän huippukohdat olivat muutamat voitot ja sijoitukset seura- ja aluekilpailuissa. Äärimmäisen kiltti ja hyväluonteinen tamma oli aloittelijoiden suuri suosikki ja juuri lempeän luonteensa vuoksi se astutettiin kahdesti. Tamman varsat myytiin tavoitteelliseen kotiin, missä ne pääsivät kilpailemaan aktiivisemmin kuin emänsä.


Jälkeläiset

21.11.2012 rp-t. Aloha Ring (i. Bonjov Ring xx)
06.12.2012 nf-t. Aisha NOR (i. Quasimodo Naw)
02.11.2013 nf-o. Noel Cigar Galaxy (i. Nerian Galaxy Cruiser)
28.10.2016 nf-o. Noel Andromeda (i. Nerian Galaxy Cruiser)
28.01.2024 nf-t. Noel Amber Rose (i. Noakcroft Manhattan)



Kilpailumenestys

53 ERJ sijoitusta + 1 Cup-sijoitus
11.10.2011 Hiprakka - 110 cm - 2/60
28.01.2012 Hiprakka - 110 cm - 4/50
01.02.2012 Hiprakka - 110 cm - 7/50
27.01.2012 Koston Suomenhevoset - 110 cm - 5/50
03.02.2012 Ponitalli Rotvalli - 110 cm - 3/40
04.02.2012 Hiprakka - 110 cm - 3/50
05.02.2012 Ponitalli Rotvalli - 110 cm - 6/40
17.02.2012 Immortelle Park - 110 cm - 2/60
18.02.2012 Moondance - 110 cm - 6/50
18.02.2012 Hiprakka - 110 cm - 6/100
26.06.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 6/50
03.07.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 3/60
05.07.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 6/60
28.06.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 4/60
04.09.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 4/50
25.08.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 2/30
29.08.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 1/30
22.11.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/40
02.12.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 1/40
05.12.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 3/40
06.12.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 1/40
07.12.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 6/40
03.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/30
03.01.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 4/30
10.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 6/40
15.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 6/40
16.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 2/40
29.12.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/30
30.12.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 1/30

31.12.2012 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/40
31.12.2012 - Kutsu - ERJ 110cm - 4/40
06.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 5/40
07.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 3/40
07.01.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 6/40
13.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 5/40
16.01.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 1/40
15.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 5/42
17.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 5/42
12.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/40
03.03.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 2/40
04.03.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/40
04.03.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 3/40
19.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/30
19.02.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 5/30
20.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 5/30
21.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 3/30
23.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 3/30
21.02.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 6/40
25.02.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 4/40
26.03.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 3/40
30.03.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 6/40
31.03.2013 - Kutsu - ERJ 110cm - 6/40
09.03.2013 - Kutsu - ERJ 100cm - 5/30

30.06.2012 - Kutsu - ERJ-Cup 100cm - 17/214
Villit estekisat - 36 sijoitusta
16.04.2011 Cadbowy - 100 cm - 1/68
16.04.2011 Graftham Stud - 40-60 cm - 3/11
17.04.2011 Inverness - 120 cm - 3/42
02.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 4/87
04.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 9/87
09.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 3/87
14.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 6/87
20.05.2011 Hengenvaara - 100 cm - 1/96
23.05.2011 Hengenvaara - 100 cm - 4/96
23.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 8/87
29.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 1/87
30.05.2011 Hengenvaara - 110 cm - 3/87
02.06.2011 KK Moar - 100 cm - 1/86
03.06.2011 KK Moar - 120 cm - 7/59
08.06.2011 KK Moar - 100 cm - 6/87
18.06.2011 KK Moar - 100 cm - 7/87
20.06.2011 KK Moar - 120 cm - 5/63
21.06.2011 KK Moar - 120 cm - 2/63
25.06.2011 KK Moar - 120 cm - 2/59
28.06.2011 KK Moar - 100 cm - 7/87
28.06.2011 Smoothy Shetlands - 110 cm - 1/19
02.07.2011 Icon - 100 cm - 9/132
07.07.2011 Icon - 100 cm - 7/132
21.07.2011 Smoothy Shetlands - 110 cm - 3/42
19.08.2011 Jalovaara - 90-110 cm - 2/15
29.08.2011 HiRa - 110 cm - 2/21
08.09.2011 Katrilli - 100-120 cm - 2/30
10.09.2011 Kärmeniemi - 110 cm - 5/32
15.09.2011 Kärmeniemi - 100 cm - 1/43
13.10.2011 Avenge - 110 cm - 4/26
16.11.2011 Hiprakka - 100 cm - 5/75
21.11.2011 Hiprakka - 110 cm - 4/61
17.05.2012 - Kutsu - 60cm - 1/26
19.05.2012 - Kutsu - 60cm - 1/26
21.05.2012 - Kutsu - 60cm - 5/26
23.05.2012 - Kutsu - 60cm - 1/26
Pisteet ja tasot eri lajeissa
Esteratsastuksessa tammalla on 2406.68 pistettä ja se on tasolla 6.

Annabella HIP on saavuttanut maksimitasonsa

Päiväkirja & valmennukset

03.04.2012 Uuteen kotiin
Annabella HIP eli Anna muutti tänään Synvillaan. Olin ostanut tamman pari päivää aikaisemmin ja tänään vihdoin hain sen uuteen kotiin. Anna on jo kisannut kasvattajallaan melko paljon sijoituksia varsinkin villeistä estekisoista. Itse jatkan ponin kilpailuttamista ERJ'n alaisissa ja tavoitteena on tietenkin lajin laatuarvostelu. Käytän pari päivää aikaa Annaan tutustumiseen, mutta eiköhän tässä melko pian jo päästä kilparadoille. Tamman kasvattaja on kouluttanut Annan todella hyvin, sillä se on ratsuna hyvin kuuliainen ja luonteeltaan aivan upea! Ei tähän tammaan voi muutakun ihastua. Tallilla käyvät pikkutytötkin olivat innoissaan pyörimässä ponin ympärillä kun se ensimmäisenä talutettiin ulos trailerista. Anna ostettiin alunperin ratsuponijalostukseen, mutta sitä tullaan varmasti käyttämään myös puhtaaseen newforestjalostukseen.

04.05.2013 Muutto Iso-Britanniaan
Anna on jo tähän mennessä ehtinyt muuttaa Synvillasta Special Ringiin ratsuponijalostuksen pariin. Nyt kuitenkin Anna ja koko muu ponipoppoo muutti Iso-Britanniaan perustamaani ponitalliin Noel Poniesiin. Tamman kilpaura saa nyt jäädä, sillä kasassa on hieno määrä sijoituksia esreradoilta. Anna jatkoi meillä hyvin alkanutta kilpauraansa ja täytyy taas kuuluttaa miten lahjakas tämä neiti onkaan. Tamman tulevaisuuteen kuuluu siitostammana toimiminen ja brittiläisten tyttöjen opetusratsuna toimiminen. Anna on ansainnut suosionsa nuorten tyttöjen keskuudessa. Tamma on yksi kärsivällisimmistä ja upealuonteisimmista poneista, jonka tunnen. Annalla on jo kaksi jälkeläistä, joista toinen on ratsuponi ja toinen puhdas newforest. Kumpikaan ei valitettavasti ole vielä päässyt näyttämän taitojaan kilparadoilla. Uskon ja toivon, että nämä ihanat varsat seuraavat Annan kavionjäljissä esteradoille.